Mistä oikeastaan on kysymys?
Eräs asiakkaani kuvasi läheisriippuvuutta osuvasti:
"Se on kuin automaattinen tietokoneohjelma, jonka tehtävänä on skannata koko ajan, onko kaikilla perheessä kaikki hyvin. Minun tehtävänäni on saada kaikille hyvä iloinen mieli, vaikka olisi sattunut surullisia tai pelottavia asioita ja näin ollen ratkaista ”ns epämiellyttävät tunteet” ja ongelmat mahdollisimman nopeasti. Vaikeille tunteille ei ole tilaa, vaan ne pitää hoitaa pois nopeasti toiminnalla."
Tämä kuvaus pysäytti minut. Moni läheisriippuvuuden kanssa kamppaileva tunnistaa juuri tämän kokemuksen. Elämästä tulee jatkuvaa toisten tarpeiden, tunnelmien ja odotusten tarkkailua. Omat tunteet, tarpeet ja toiveet jäävät taka-alalle.
Tänään, kolmen vuoden yhteisen työskentelyn jälkeen, sama nainen kuvaa elämäänsä aivan eri tavalla. Hän on löytänyt rajansa, oppinut tunnistamaan omia tunteitaan ja siirtynyt samaistumisesta erillisyyteen. Hän on saanut yhteyden itseensä.
Samalla myös perhesuhteet ovat muuttuneet. Lapset kunnioittavat häntä enemmän, tunteista voidaan puhua avoimemmin eikä kaikkea tarvitse enää ratkaista välittömästi pois.
Läheisriippuvuus ei ole liikaa rakkautta
Moni ajattelee virheellisesti, että läheisriippuvuus tarkoittaa syvää välittämistä tai suurta rakkautta. Kyse ei kuitenkaan ole siitä.
Läheisriippuvuudessa oma hyvinvointi, turvallisuuden tunne tai kokemus omasta arvosta alkaa riippua kohtuuttomasti toisesta ihmisestä. Toisen tunnetiloista tulee ikään kuin oman sisäisen maailman sääennuste. Jos toisella on hyvä olla, minä voin hyvin.
Jos toinen pettyy, suuttuu tai vetäytyy, minun on korjattava tilanne mahdollisimman nopeasti. Vähitellen oma huomio siirtyy pois itsestä ja kiinnittyy lähes kokonaan toiseen ihmiseen.
Tunneorjuus uuvuttaa
Käytän joskus vastaanotollani sanaa tunneorjuus, sillä tunneorjuudessa elävä ihminen uskoo olevansa vastuussa toisen tunteista, tarpeista tai hyvinvoinnista. Hän yrittää ennakoida toisen reaktioita, välttää ristiriitoja ja pitää läheiset tyytyväisinä. Samalla yhteys omiin tarpeisiin heikkenee.
Vastaanotollani olen kuullut esimerkiksi tällaisia lauseita:
"Pohdin aina mitä muut haluavat syödä, mutta en koskaan pysähdy miettimään mitä itse haluaisin." "Lähden kauppaan tai salille, vaikka olen aivan väsynyt, koska en halua tuottaa pettymystä toiselle." "Jään katsomaan televisiota, vaikka haluaisin mennä nukkumaan."
"En osaa sanoa ei."
Moni kuvaa myös olevansa jatkuvasti valppaana: "Tuntosarvet ovat koko ajan pystyssä. Tarkkailen muiden mielialoja ja yritän ennakoida mahdolliset ristiriidat jo ennen kuin niitä syntyy." Kun oma hyvinvointi riippuu liikaa siitä, miten toisella menee, elämä muuttuu kuormittavaksi.
Mistä läheisriippuvuus syntyy?
Läheisriippuvuuden juuret löytyvät usein lapsuudesta. Moni on joutunut kantamaan liian suurta vastuuta liian varhain. Lapsi on voinut oppia huolehtimaan vanhemman tunnetiloista, toimimaan sovittelijana tai olemaan perheen pikkuaikuinen. Tällöin lapsi oppii, että hänen arvonsa perustuu tarpeellisuuteen. Minua tarvitaan. Minun täytyy auttaa. Minun täytyy kantaa vastuuta. Aikuisena tästä voi muodostua automaattinen toimintamalli.
Ylihuolehtivuus, voimakas hyväksynnän tarve ja hylätyksi tulemisen pelko kulkevat usein käsi kädessä läheisriippuvuuden kanssa.
Tunnistan tästä myös osan omasta historiastani. Nuorempana olin vahva ylihuolehtija. Kannoin vastuuta paljon enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Vastaparikseni valitsin henkilön, joka kantoi sitä huomattavasti vähemmän. Moni tunnistaa saman dynamiikan omasta elämästään.
Vapautuminen alkaa usein kapinasta
Läheisriippuvuudesta irtautuminen ei tapahdu pelkällä ymmärtämisellä. Usein vapautuminen alkaa kapinasta, sisällä alkaa myllertää ja kiukku alkaa nousta pintaan. Tämä ei tarkoita tuhoavaa tai väkivaltaista kapinaa, vaan terveen erillisyyden kapinasta;
Siitä, että uskaltaa sanoa: "Olen eri mieltä." "Tätä minä en tahdo ”"Nyt tarvitsen jotain muuta."
Monelle tämä vaihe on yksi elämän vaikeimmista. Rajojen asettaminen herättää syyllisyyttä, pelkoa ja epävarmuutta. Silti juuri tässä rakentuvat minäpystyvyys ja oma identiteetti.
Tunnevapautta ei saavuteta ilman myönteisen aggression voimaa. Tarvitaan rohkeutta puolustaa omaa tilaa, vaikka se hetkellisesti aiheuttaisikin ristiriitoja.
Samaistumisesta erillisyyteen
Terapiatyössä puhun usein siirtymästä samaistumisesta erillisyyteen. Kun olemme samaistuneita, elämme toisen tunteiden, tarpeiden ja reaktioiden kautta.
Kun eriydymme, opimme tunnistamaan: Mitä minä tunnen, Mitä minä tarvitsen? Mitä minä tahdon, mitä en tahdo? Mikä kuuluu minulle ja mikä toiselle?
Eriytyminen ei tarkoita välinpitämättömyyttä vaan päinvastoin; Kun emme enää kanna vastuuta toisen elämästä, voimme kohdata hänet tasavertaisena ihmisenä. Silloin auttaminen ei synny epätoivosta tai pelastamisen tarpeesta vaan myötätunnosta.
Pelastaminen taas sanoo: "Minä olen suurempi kuin sinä. Minä pelastan sinut."
Myötätuntoinen auttaminen sanoo: "Uskon, että sinulla on kyky selviytyä tästä. Kuljen rinnallasi."
Terve riippuvuus vai läheisriippuvuus?
Terveessä suhteessa voin rakastaa sinua ilman, että kadotan itseni.
Vastaan omista tunteistani. Uskallan ilmaista tarpeeni ja rajani. Molemmat osapuolet kantavat vastuuta itsestään ja toimivat aikuisen paikasta käsin.
Läheisriippuvassa suhteessa taas: oma hyvinvointi riippuu kohtuuttomasti toisen hyvinvoinnista, otan vastuuta toisen tunteista ja elämästä, pelkään ristiriitoja ja yksin jäämistä, vältän rajojen asettamista, kadotan yhteyden omiin tarpeisiini. Läheisriippuvuus ei useinkaan tarkoita liikaa rakkautta. Se tarkoittaa, että yhteys toiseen on alkanut korvata yhteyttä itseen.
Häpeästä ymmärrykseen
Nykyisessä psykologisessa ajattelussa läheisriippuvuutta tarkastellaan yhä useammin kiintymyssuhdemallien, rajojen, tunnesäätelyn ja eriytyneisyyden näkökulmasta.
Tämä näkökulma on tärkeä, koska se vähentää häpeää, sillä kyse ei ole heikkoudesta, vaan kyse on selviytymiskeinoista, jotka ovat joskus olleet tarpeellisia. Ne ovat auttaneet pärjäämään tilanteissa, joissa turvallisuutta, hyväksyntää tai yhteyttä ei ollut riittävästi saatavilla.
Aikuisuudessa samat keinot voivat kuitenkin alkaa kaventaa elämää ja estää aitoa läheisyyttä. Silloin kutsu kuuluukin takaisin itseensä; Omien tunteiden, tarpeiden ja rajojen äärelle, eli siihen paikkaan, jossa rakkaus ei enää synny pelosta vaan vapaudesta.
Tunnistatko itsessäsi ylivastuullisen suorittajan ? Se on inhimillinen tapa selviytyä. Jos tarvitset kanssakulkijaa omassa kasvuprosesissasi, tutustu palveluihimme ja varaa aika isellesi. Yhdessä voimme tutkia suhdettasi suorittamiseen, epävarmuuteen ja itsen vahvistumiseen.
Lyhytterapia tai psykoterapia ei ole vain keskustelua, vaan yhteinen prosessi, jossa tarkastelemme ajatuksia, tunteita, kehon reaktioita, omia selviytymiskeinoja ja vuorovaikutussuhteita.
Lyhytterapia vai psykoterapia?
Lyhytterapia sopii sinulle, jos: Sinulla on jokin rajattu haaste tai elämäntilanne, johon kaipaat tukea. Haluat löytää uusia näkökulmia, keinoja ja voimavaroja nykyhetkeen. Oireesi tai kuormituksesi ovat lieviä tai keskivaikeita. Tavoitteena on muutaman käynnin tai lyhyen työskentelyjakson aikana edistää hyvinvointia ja toimintakykyä.
Psykoterapia voi olla sinulle sopivampi, jos: Vaikeudet ovat pitkään jatkuneita tai toistuvia. Työ- tai opiskelusuhteesi on uhattuna. Mielenterveyden oireet vaikuttavat merkittävästi arkeen, ihmissuhteisiin tai työkykyyn. Haluat työstää syvällisemmin elämänhistoriaa, kiintymyssuhteita tai pitkäaikaisia toimintamalleja. Tarvitset pidempikestoista ja kuntouttavaa tukea.
Yksinkertaistettuna:
Lyhytterapia keskittyy nykyhetken haasteisiin ja ratkaisujen löytämiseen, kun taas psykoterapia tarjoaa pitkäjänteisempää työskentelyä syvempien ja pitkäkestoisempien ongelmien käsittelyyn. Jos et ole varma, kumpi palvelu sopii tilanteeseesi, asia voidaan arvioida yhdessä ensitapaamisella.
Lähteet
Beattie, M. (1987/2022). Irti läheisriippuvuudesta: Miten lopetan muiden holhoamisen ja alan huolehtia itsestäni (Codependent No More).
Cloud, H. & Townsend, J. (1992). Boundaries. Rajat
Malinen, Ben (2014). Taakkana läheisriippuus, kenen elämää elät?
